Ja taas retkellä tälläkertaa Shanghaissa

Voi vaikutaa siltä että kokoajan olisin vaan reissussa jossain mutta todellisuus on aivan jotain muuta. Reissunpäältä on vaan niin mukava kirjottaa blogia ja kertoa kuulumisia..! Tälläkertaa Shanghaista joka on ehkä uusi lempparikaupunkini.

Päätettiin ottaa vähän jätkäkaveriporukkaa kasaan ja hypätä Kiinan luotijunaan. Matka sujui kätevästi yönyli torkkuen. Sähkötupakkaa ei annettu polttaa valitettavasti, mutta mikäs siinä.. toisin kuin Suomessa ainakin kuumia nuudeleita voi keittää vapaasti.

Budjetti on hieman löysällä joten yövyttiin kapsuuli hotellissa. Eli tämä on tämmöinen tietääkseni alunperin Japanista alkuperäinen tyyli yöpyä sijoittamalla itsensä kapsulin sisälle. Kapsuulit on pistetty toistensa päälle tilaa säästämään, tästä syystä tälläinen telkkarilla varustettu pikkuruinen huone irtoo halvalla. Tänne pääsivät vain miehet, joten sehän sopi meille. Eihän me mitään tyttöjä vietäisi hotellihuoneisiin eihän.. 🙂

No päivät meni ihan perus lukemissa.. mutta yöt olivat aivan mahtavia. Käyttiin kattomassa vähän showta jonka jälkeen mentiin klubille ja juotiin ja syötiin itsemme kipeäksi. Tämä on enemmän yökaupunki kuin Pekinki, eli kaikenlaisia aukiolevia yömestoja löytyy yllinkyllin.

Tietysti piti käydä myös kattomassa hieman näkyvä pilvenpiirtäjästä. Onhan se must.. jos osaisin ottaa kuvia niin pistäisin tänne. Mutta enpä ennen ole käynyt niin korkealla. Onneksi ei ollut pilvistä jos tiedät mitä tarkoitan.. haha..

Ruoka Shanghaissa on parempaa kuin Pekingissä. Mutta ei kerrota niille. Vähempi rasvaista, keitotkin on jopa melkeen terveellisen makuisia. Vähänkuin Hong Kongissa. No eipä tässä muuta. Sitten palatiin koulukirjoihin!

Näkyy. Terveiset, Pekka S.

Leave a Reply